Dillinger Escape Planista ja superbändi Killer Be Killedistä tunnettu laulaja irrottautuu soolomateriaalin äärelle. Erittäin monipuoliseksi solistiksi todettu, miltei Mike Pattonin veroinen ja tältä myös paikoin kuulostava Puciato on tietenkin osaava ja ilmaisuvoimainen. Herkkää melodiaa ja eläimellistä karjuntaa Puciato osaa yhdistellä erinomaisesti. Tunteesta tai asenteestakaan ei jää puuttumaan.
Tyylillisesti albumi on kuitenkin linjakkaan kokonaisuuden sijaan vähän kuin Puciaton monipuolisuutta esittelevä CV. Maanisen kulmikasta DEP-kohkaamista ei suoranaisesti kuulu, mutta rytisevää ja voimalla lanaavaa vaihtoehtorockia ja -metallia on mukana. Tämän tyylin parissa Puciato on omimmillaan, mutta haluaa esitellä myös soveltumistaan toisenlaisen ilmaisun parissa.
Mirrorcell etenee erikoisella tavalla tyylistä toiseen. Albumi käynnistyy hyvällä ja odotetun kaltaisella metallimäiskeellä, siirtyy seesteisempään rockiin, post-punkiin, Depeche Mode -goottipoppiin, Deftones-leijutteluun ja outoilevaan Mr. Bungle -metelöintiin. Vahvoja melodioita levy kyllä on täynnä, mutta runsaan tyylillisen kirjon ei voi sanoa palvelevan kokonaisuutta. Oivallisia irtoraitoja on silti muutama.