Periphery on ollut yksi kuluvan vuosikymmenen merkittävimmistä progressiivisen metallin yhtyeistä. Peripheryn vaikutus on ollut merkittävä Meshuggahin synnyttämälle djentille, mutta yhtyeen kädenjälki näkyy lähimenneisyydessä huomattavasti myös metalcore-skenessä.
Yhtyeen levy-yhtiö hehkuttaa saatekirjeessään Periphery IV: Hail Stanin vievän Peripheryn uusille urille. Markkinointipuheisiin on ilmeisesti päässyt hieman lapinlisää, sillä nokkelasti nimettyä levyä kuunnellessa on vaikea löytää mitään mullistavan uutta.
Eniten periferiaa uudisraivataan Crushilla, jolla yhtye hyppää tuntemattomille vesille totaalisen elektronisella kappaleella. Tällaista ratkaisua voisi pitää muuten taiteellisena itsemurhana, ellei biisi säilyttäisi Peripheryn tuttua teatraalista melodisuutta.
Peripheryn korteista vahvin on aina ollut ymmärrys dramatiikalle ja mahtipontisuudelle lipsumatta sinfoniametallin pompöösiyden puolelle. Toinen bändin ansioista on säilyttää musiikkinsa helposti lähestyttävänä teknisyydestä ja jopa varttituntisista kappaleista (levyn avaava Reptile) huolimatta. Djent-profeettojen uusi albumi on ilo korville, mutta se ei mullista Misha Mansoorin joukkion uraa.
