Olen samaa mieltä Peripheryn kanssa siitä, ettei djent ole genre. Djent on parhaimmillaan silloin, kun se on yksi höysteistä, koska yliviljeltynä se turruttaa minuuteissa. Sitä en tiedä, miksi aiheesta puhutaan levyn otsikossa.
Tästä bändistä löytyy todella lahjakkaita säveltäjiä. Sen voi kuulla jokaisessa kappaleessa, kun Periphery kiusoittelee säkeistöillään, nostaa tarttuvuuden rimaa kertseillään ja yllättää lähes jokaisessa kappaleessa pienellä twistillä, joka saattaa olla elektronista paisuttelua, jazzahtavaa kikkailua, äärimetallista ryöpytystä tai vaikka täyttä poppia.
Suurin osa näistä lahjoista menee hukkaan juuri siksi, ettei Periphery tee vaikkapa poppia. V-levyn soidessa säpsähtää kerta toisensa jälkeen siihen ajatukseen, että näillä kertseillä ja jossain metalcore-riffivallien alle haudatuilla melodioilla voisi tehdä älyttömän hyvää semi-raskasta pop-rockia. Se jos mikä tekisi oikeutta Peripheryn kyvyille.
Peripheryn Akilleen kantapää on se, ettei bändi taida suurinta osaa kikkailuistaan. Mainitut djent-rymistelyt, jazz-kiemurtelut tai edes elektroniset nostattelut eivät ole kovin hyviä lajissaan. Periphery haluaisi varmasti, että nämä äärilaidat ovat biisiensä kliimakseja, mutta oikeasti ne ovat antikliimakseja sotkemassa sitä pinnan alla piilevää.
