Levyarvio: Ei mikään helppo nakki – Aino & Hajonneet nostattaa niskavilloja

Arvio julkaistu Soundissa 8/2021.
Kirjoittanut: Virpi Suomi.

Arvio

Aino & Hajonneet
Hullui unelmii
Svart

Keravalainen Aino & Hajonneet -yhtye luottaa debyyttialbumillaan voimapopin ja punkin rehtiin liittoon. Tujut melodiat ja kitarariffit kuljettavat eteenpäin samalla kun lausutaan kirosana jos toinenkin. Helposti omakohtaisiksi miellettävät lyriikat ovat täynnä ristiriitoja ja vaikeita aiheita, kuten piinaavat parisuhteet ja mielenterveysongelmat.

Energinen ja suoraviivainen sinkkubiisi Tervetuloa mun vuoristorataan kaahaa ujostelemattomasti kaartuvia kiskoja pitkin. Matkan aikana on tarjolla useampiakin kovia korvakarkkeja. Nämä tyypit ovat sisäistäneet selkeästi ajatuksen, jonka mukaan ei tarvitse yrittää liikaa, riittää kun painetaan kaasua ja pidetään se pohjassa. Jopa niin paljon, että päässä kaikuu ajoittain: ai hitto, tämä on tehty jo niin monta kertaa. Silti, samanhenkisistä bändeistä poiketen Aino Laakson vahva tulkinta häikäisee. Laulu kannattelee pakettia, repien puoleensa magneetin tavoin. Musiikista löytyy myös yllättäviä 80-luvun kotimaiseen vaihtoehtopoppiin pohjaavia haaveilevia sävyjä, jotka nostattavat niskavilloja.

Helppo nakki Hullui unelmii -levy ei ole missään tapauksessa, mikä taas on ainoastaan positiivinen piirre.

Petri ja Aino, Tervetuloa mun vuoristorataan on bändin ensimmäisiä biisejä. Miten se sai alkunsa?
Petri: – Ihan tarkkaa hetkeä on vaikea hahmottaa, sillä ensimmäiset biisit syntyi todella nopeasti ja aikana, jolloin oma elämä oli aika lailla sekaisin. Sen muistan, että oli tarkoitus tehdä nopeasti sinkku tai lyhyt ep, jotta pääsisi vaan keikoille soittamaan rokkia kavereiden kanssa.
Aino: – Tehtiin ekat viisi tai kuusi biisiä parissa viikossa demoiksi, ja sitten äänitettiin ne yhden viikonlopun aikana studiolla.

Lyriikat on kaiken kaikkiaan aika hurjia. Mistä aineksista syntyy hyvä tarina?
Aino: – Hyvä tarina syntyy uskalluksesta sanoittaa vaikeitakin asioita. Meidän biisit ei oikeastaan ole tarinoita, vaan ihan oikeaa elämää. Niin kuin elämässäkin, hyvässä tarinassa sattuu joskus liikaakin, mutta uskoa parempaan ei ole vielä menetetty.
Petri: – Mun mielestä hyvä tarina vaatii rehellisyyttä. Täysin fiktiivisessäkin tekstissä pitää pyrkiä olemaan rehellinen sen tunteen edessä, mitä haluaa välittää. Nää biisit on ensimmäisiä suomenkielisiä tekstejä mitä on tullut tehtyä. Ja koska kokemusta on rajallinen määrä, pitää vain olla rehellinen itselle ja kuuntelijalle. Jos joku saa niistä itselleen jotain, niin silloin teksti on mun mielestä onnistunut.

Niin kuin elämässäkin, hyvässä tarinassa sattuu joskus liikaakin, mutta uskoa parempaan ei ole vielä menetetty.

Mitä teidän keikoilla tapahtuu? Onko jotain spesiaalia?
Aino: – Meidän keikoilla tapahtuu just sitä mitä hyvällä keikalla pitääkin tapahtua: ihmisten ja tunteiden yhdistymistä, irrottautumista arjesta ja keskittymistä just siihen hetkeen, täysillä!
Petri: – Yleensä kitaroiden virittelyä ja kummallisia välispiikkejä. Aika usein hajoaa jotain, tahattomasti tietenkin. Ehkä se on joillekin spesiaalia nykyään, että me soitetaan rockia. Ilman taustanauhoja tai hassuja vaatteita, vähän langalla tanssien, että kaatuuko koko systeemi vai ei. Meillä ei ole edes intronauhaa, ja settilistakin on vaihtunut joka keikalle. Keikan jälkeen pestään veret kämmenistä ja ihmetellään kun Aino on taas hävinnyt jonnekin.

Onko Keravalla kivaa?
Aino: – Joo, kyllä Keravalla on ajoittain ihan kivaakin!
Petri: – Keravalla on kaikki tarpeellinen ja tarpeeton, ja tänne pääsee nopeasti ja yhtä nopeasti pois. Vähän on aina ihmetyttänyt Keravan kehno maine, vaikka samat pikkukaupungin ongelmat täällä on kuin missä tahansa muuallakin. Kerava on aivan mesta paikka!

Teksti: Virpi Suomi

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa