Arvio: Kovin tutun kuuloinen synteesi – Aino & Hajonneet laulaa monista murheista 80-luvun suomirockin dramaattisuudella

Arvio julkaistu Soundissa 2/2023.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

Aino & Hajonneet
Kuluneita kaikuja
Svart

Vasta muutaman vuoden ikäinen keravalaisyhtye Aino & Hajonneet tarjosi debyytillään hulluja unelmia, mutta jo nyt luvataan Kuluneita kaikuja. Peräti kuusijäsenisen yhtyeen työstämistä punkin, popin ja suomirockin aineksista on eittämättä syntynyt kovin tutun kuuloinen synteesi.

Intensiivinen laulusolisti Aino Laakso piiskaa itsestään kaahaaviin biiseihin sopivaa vimmaa, mutta päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää lopulta ylenmääräinen tavanomaisuus. Tätä kuvastavat myös hetkittäin esiin tunkevat muistumat 80-luvun alkupuolen Yöstä. Kun nopeiden raitojen rajuus hyytyy lähinnä muodollisen pintapuoliseksi, niin albumi on parhaimmillaan bändin ottaessa rauhallisemmin.

Aino & Hajonneet käy biiseissään läpi nuoren ihmisen tuntoja iloineen, haaveineen ja etenkin moninaisine murheineen. Jos sä kuoletkin nuorena ja parisuhdeväkivallasta kertova Rakkaus on murhaa saavat vastakohdakseen Vilma Tuulian, jolla Suvivirren haikeus rauhoittaa ja ensirakkaus saa koko maailman paikoiltaan. Kaunis balladi Kesä ja Pinnan alle ovat levyn tervetulleita hengähdystaukoja.

Kaiken kaikkiaan Aino & Hajonneet -yhtyeen kakkosalbumin ongelmat kiteytyvät siihen, että otsikkonsa kuvastaa liian hyvin levyn sisältöä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa