Týr taidetaan vieläkin sulkea folkmetallin koppiin, vaikka bändi on jo pitemmän aikaa ollut kohtuullisen kaukana kansanmusiikkiperinteestä.
Färsaarelaisbändi on ollut pitkään hiljaa, sillä ilmeisesti bändi tarvitsi aikaa miettiä suuntaansa. Jos Heliä vertaa edelliseen levyyn Valkyrja (2013), matka levyjen välillä ei ole olennaisen pitkä. Vaikka Týr ei enää edustakaan folkmetallia puhtaimmillaan, sen historiasta kumpuava omintakeisuus tekee edelleen vahvaa pesäeroa muihin death metal -ryhmiin. Týr on parhaimmillaan erittäin tarttuvien melodioidensa ja riffiensä äärellä, kun niiden vivahteikkuudessa on hieman erilaisista tulokulmista johtuvaa särmää.
Nykymuodossaan Týr tarjoaa suhteellisen helposti omaksuttavaa materiaalia niillekin, joille kansanmusiikkivaikutteet tuntuvat vierailta. Silti bändi antaa edelleen juurevuudelleen tilaa muun muassa esittämällä joitakin kappaleita fäärin kielellä ja päästämällä perinnemusiikin raikaamaan, vaikka nämä piirteet eivät ainakaan enää edusta Týriä mielenkiintoisimmillaan.
Pikemminkin melodinen death on se Týrin juttu, jolla yhtye pitää edelleen otteessaan, ja siinä bändi on oikeasti hyvä.
