Levyarvio: Huikeaa läsnäoloa haudan takaakin – Charles Bradleyn perintö elää postuumilla albumilla

Charles Bradley
Black Velvet
Daptone

Lienette kuulleet Charles Bradleyn ryysyistä rikkauksiin -tuhkimotarinan? Kertomuksen miehestä, joka tuli köyhyydestä ja irtolaisuudesta, voitti käsittämättömiä vaikeuksia ja nousi kriitikoiden rakastamaksi soulin ahkerimmaksi mieheksi. Se, mikä tekee Charlesin tarinasta tavallisuudesta poikkeavan on että hän breikkasi vasta varttuneella iällä. Syöksy sukseehen tapahtui vasta 62-vuotiaana vuoden 2011 debyytillä No Time For Dreaming. Vaikka menestys tulikin vasta myöhemmin, niin äärimmäisen karismaattinen Charles esiintyi teinivuosistaan saakka. Työttömyysjaksojen sekä sekalaisten hanttihommien välillä hän hankki lisätienestejä toimien Black Velvet -nimellä James Brown -imitaattorina. Brownilta kavalkaadin tanssimaneereja omineen Charlesin elämä nimittäin muuttui, kun hän näki soulin kummisedän livenä Apollossa 1962.

Fantastisen vakuuttavat funk-vedot vuorottelevat verkkaisempien balladien kanssa johtaen järisyttävään synergiaan.

Vuosi sitten syövän nujertamana keskuudestamme poistunut Charles olisi juhlinut seitsemänkymppisiään marraskuussa 2018. Tämän kunniaksi hänen perheensä ja Daptone on kasannut miehen muistoksi tämän postuumisti julkaistavan albumin. Mutta se ei ole antologia, eikä greatest hits -kokoelma, vaan ennenjulkaisematonta materiaalia, tallennettu Charlesin aiempien äänitysten yhteydessä. Osa kappaleista on viimeistelty hänen kuolemansa jälkeen. Nimibiisi on maestron yhtyeen, Menahan Street Bandin vetäisemä instrumentaali, jota Charles ei ehtinyt sanoittaa.

Black Velvet -albumi on jälleen huikea esimerkki Charles Bradleyn läsnäolosta taiteessaan. Se on suurenmoinen soul-levy, joka vuotaa yli hänen universaalia rakkauttaan sekä maailmantuskaansa. Jopa haudan takaa tämä ylivertainen laulaja – aito, avoin, rosoinen ja raju – onnistuu koskettamaan sielun syvintä sisintä saaden kyyneleet kihoamaan silmänurkkaan. Fantastisen vakuuttavat funk-vedot vuorottelevat verkkaisempien balladien kanssa johtaen järisyttävään synergiaan. Vain Charles pystyi näin sydäntä riipivään tulkintaan – onneksi hän elää musiikkinsa kautta ikuisesti.