Joensuu 1685 oli poikkeuksellinen bändi.
Vuoden 2008 debyyttialbumi levy jylisi, kolisi ja paukkui kuin viritetty potkurikone tyhjässä peltihangaarissa. Vaikutteet brittiläisestä melurockista kuuluivat, mutta jokin nuoruuden jumalanhulluus teki sen äänivalligospelista ainutlaatuista. Levy on ällistyttävä mestariteos ja kansainvälisen tason rock-debyytti, joka teki yhtyeestään myytin.
Myyttin sopivat hurjat keikat, lupaus kakkosalbumista sekä, tietenkin, yllättävä hajoaminen. Sitten Mikko Joensuu nousi pyhimykseksi ulottamalla henkilökohtaisen uskonkamppailunsa kolmelle Amen-albumille, joita kaikki konsensuksessa rakastivat.
Takaisin piti silti tulla. Joensuun veljestrion evankeliumi jäi kesken.
ÖB paljastaakin debyytin silkaksi alkusoitoksi. 12 vuoden jälkeen ilmestyvä kakkosalbumi on varsinainen teeman esittely; muotokuva vuonna 1685 syntyneestä Joensuiden esi-isästä Peter Krookista. Albumilla hahmo liikkuu jossakin menneen ja nykypäivän Pohjanmaan unenomaisessa liminaalitilassa.
ÖB:n musiikki on pitkälti 10 vuoden takaista. Se osoittaa, millaista yhden estetiikan variointia Mikko Joensuun tuotanto on oikeastaan aina ollut.
Tämä vakavahko tarinallisuus on tuttua jo Joensuun sooloilta. Harmillisesti mukana on tullut myös vellova raskassoutuisuus sekä mahdoton, pompöösi maksimalismi.
Avausraita Hey My Friend (We’re Here Again) ei tunnu päättyvän koskaan. Sitä seuraava Sweet Savior tuntuu niin sekä otsikkona että sävellyksenä Mikko Joensuu -parodialta. Samaten loputtomiin vatvova Gloria.
Muoto on valtavaa, mutta tunne ei välity. Jokin asia ei tunnu ”pyhältä” vain siksi, että sitä sellaiseksi kutsuu.
Onneksi ÖB:ltä löytyy myös ylevää musiikkia. Light In The Heart Of Our Town ja The Most Luckiest Man kiitävät talvilakeuden yllä vavahduttavasti. Running In Our Graves -kappaleen pauhussa heläjää kaunis pianosatsi ja päätösraita I’m In Paradise valuu hienoon, rauhalliseen codaan.
ÖB:n musiikki on pitkälti 10 vuoden takaista. Se osoittaa, millaista yhden estetiikan variointia Mikko Joensuun tuotanto on oikeastaan aina ollut: tämäkin on täynnä Jumalaa, kuolemaa, suuruutta ja sitä pyhyyttä.
Niistä riittääkin askarreltavaa kokonaiseksi elämäksi, mutta viriilin taideteoksen sijaan ÖB tuntuu vain yhden keskeneräisyyden loppuun saattamiselta.