Levyarvio: Kovan kohtalon kitarasankari ei luovuta – Jason Beckerin albumilla kova vierailijakaarti

Arvio julkaistu Soundissa 11/2018.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

Jason Becker
Triumphant Hearts
Mascot

Monen kitaraharrastajan tavoin vietin teinivuoteni Jason Beckerin biisejä opiskellen. Pidin hänen kohtaloaan aina erityisen julmana. Tekniikkansa huippuunsa treenannut Becker menetti liikunta- ja puhekykynsä ALS-taudin takia. Nyt hän kommunikoi vain silmiensä liikkeillä. Mies itse on säilyttänyt ihailtavan positiivisen asenteen ja jatkanut musiikin tekoa ja elämää.

Virtuoosimaisen soittamisen ohella Beckerin instrumentaalit olivat aina taitavasti sävellettyjä ja sovitettuja. Perpetual Burnsin (1988) aikaiset biisit olivat teknisen ja taiteellisen osaamisen jännitteeseen perustuvaa tasapainoilua.

Olosuhteiden pakosta uusi Triumphant Hearts keskittyy Beckerin sävellyksellisiin lahjoihin. Kitaransoitosta vastaavat muun muassa Marty Friedman, Joe Satriani, Steve Vai ja Steve Morse. Myös 80- ja 90-luvuilla nauhoitettua Beckerin omaa soittoa kuullaan.

Satrianin kitaroima River Of Longing on aivan upea biisi ja todistaa Beckerin pystyvän äärimmäisen vaikeista lähtökohdista huolimatta edelleen luomaan laadukasta musiikkia. Biisi avaa Satrianin soittoonkin uusia ulottuvuuksia. Hienoista hetkistään huolimatta Triumphant Hearts on kuitenkin kokonaisuutena vähän epätasainen ja kokoelmamainen.

Lisää luettavaa