Levyarvio: Kuin turvakäytävä pois kosmisesta tyhjyydestä – Hen Ogledd noudattaa omaa alitajuista logiikkaansa

Hen Ogledd
Free Humans
Domino

Hetken aikaa Hen Ogleddin maailma on harmoniassa. Vetoava avausraita Farewell kiinnittää moniäänisen kelttikuvaston lämpimästi pumppaavaan rytmitaustaan ja helliin kitaraviiluihin. Ja heti perään Trouble-single lisää keitokseen haikeaa huumoria, joka pikemminkin silaa kuin banalisoi ilmaisun.

Mutta nelikolla on muutakin mielessään. Muutamaa hetkeä myöhemmin Free Humans leijuu avantgardistiseen avaruuteen, jossa jämäkät konepohjat ovat ainoa ennustettava elementti. Ja sitten sitä mennäänkin. Hontelot Kraftwerk-mukaelmat takertuvat radaltaan suistuneisiin torvensirpaleisiin, soinnittomat hokemat vaihettuvat riipaiseviin melodiakulkuihin, ja Richard Dawsonin kireä tenori nylkee musiikkia vereslihalle. Kaaoksen keskellä kieppuu sananrippeitä, jotka povaavat niin elonkehän romahdusta kuin Jupiterin kolonisointiakin.

Eklektisyydessä on alitajuinen logiikkansa. Vaikka 80-minuuttiselle levylle mahtuu labyrintillinen harhapolkuja, tietävät muusikot koko ajan, mihin kerrontaansa vievät. Lopulta Ladytronin hengessä marssiva Skinny Dippers solmii kuvaelmat massiiviseksi pelastushistoriaksi. Laulun päätöslauselma – ”we feel an all-encompassing ray of love” – voi tuntua kontekstistaan irrotettuna lattealta, mutta monitahoisen, kirvelevänkin levyn lopetuksena se on kuin kirkas turvakäytävä kosmisesta tyhjyydestä lapsiveden lämpöön.