Usein 70-luvun soul- tai jazz-levyjä kuunnellessa tulee ihmetelleeksi, miten vähän nykyään kuulee sähköpianoa, varsinkaan solistisessa roolissa. Nyt tulee lievitystä tuohon vaivaan.
Berliiniläinen Matti Klein on tässä editoimatta livenä studiossa tallennetulla Soul Trion toisella levyllä aseistautunut pelkästään Wurlitzerilla ja Rhodes-bassolla Lars Zandersin vastatessa tenorista ja bassoklarinetista ja André Seidelin rummuista. Trion sointi on äärimmäisen coolisti funky, vähäeleisesti elegantti ja lämmin. Groove on hallussa, eikä kai se ole ihmekään kun johtaja ja Seidel soittivat jo neljä albumia tehneessä Mo’ Blow’ssa yhdessä. Itse asiassa nämä kappaleet ovatkin tuon bändin uusiksi sovitettuja biisejä, kaikki Kleinin käsialaa.
Pat Appletonin laulu sulostuttaa napakkaa No Particular Wayta, mutta levyn huippu on silti tunnelmaltaan hyvin southern-fried balladi Ray. Epäilemättä Veli Charlesille omistettu laulu hurmaa pakahduttavan haikealla melodialla, joka onnistuu vaikeimmassa: olemaan samalla kertaa sekä maanläheinen että mystinen.
Muu materiaali ei yllä ihan samalle tasolle, jos kohta Sunsqueezed on hyvinkin nimensä väärti ja mietteliään bluesahtava Eleven Feels Like Heaven ryömii ihon alle kuin vaivihkaa, ei vähiten Kleinin hienojen bassolinjojen ansiosta. Niin miellyttävää Trion höyhenenkepeä funk on, että usein kuuntelen tämän levyn kahteen kertaan peräkkäin.