Levyarvio: Liina Harjalla on painavaa asiaa, mutta sitä on liikaa – Lauluntekijän toinen albumi on omaperäisen psykedeelinen ja rohkea

Liina Harja
Räyhä & Rauha
Liina Harja

Jyväskylästä helsinkiläistyneen biisintekijä Piia Sairasen Liina Harja -yhtyeen 90-lukulaiselta maistunut Valtion haltuun -debyytti (2018) jakautui Sairasen säröbassolla säveltämiin grungebiiseihin ja iskelmällisiin kappaleisiin, joissa kuului mm. Röyhkä-vaikutteita. Toinen levy on vaikeampi pala. Nyt ollaan liikkeellä ajattomammalla ja yhtenäisemmällä otteella eikä aina osuta maaliin.

Useampien a-osien laulumelodiat lienevät tarkoituksella kansanlaulumaisia (ja alisävellettyjä), mikä ikävästi korostaa sitä, että Sairasella sanottavaa – vaikka painavaakin manifestaatiota – on säkeissä aivan liikaa. Kusella jos kyykkyyni kuolen saattaisi mennä täydestä Ismo Alangon maneereilla, mutta ei valitettavasti toimi Sairaselta.

Siipirikko rauhtuva on upea, miltei doom metal -biisi. Omaperäiseen psykedeeliseen ja/tai progressiiviseen tunnelmaan ylletään useimpien kappaleiden b- ja c-osissa, joiden melodioissa tummaäänisen Sairasen ääni toimii hienosti. Tykkään myös puheosuuksista, joita tusina-artistit eivät uskaltaisi viljellä. Bändin vähäeleinen soitto palvelee kokonaisuutta. Garbage- ja trip hop -sävyinen Taottu sydän päättää albumin selvästi plussan puolelle.