Levyarvio: Luonnosmaista maalailua ilman puristusta – Kurt Vile viihtyy intiimin ilmaisun ääressä

Kurt Vile
Watch My Moves
Verve

En tiedä, kuinka hohdokas adjektiivi ”kodikas” on rock-kontekstissa. Se kuvaa mielestäni hyvin Kurt Vilen Watch My Moves -albumin tunnelmaa. Vanha bändikaveri Adam Granduciel on kuljettanut The War On Drugsin soinnin ja musiikin herättämien mielikuvien tasolla areenoille ja avaran taivaan alle. Toinen vanhoista kaveruksista tuntuu viihtyvän ainakin tällä hetkellä pienemmän ja intiimimmän äärellä. Päätös jäädä kotiin touhuamaan on ollut hyvä.

Kurt Vilen lauluissa on hyvä virta päällä. Tuntuu kuin pääsisi seuraamaan luovaa taukoa pitävän taiteilijan touhuilua kärpäsenä kattoon. Hän seikkailee isossa ja lievän epäjärjestyksen kourissa olevassa talossa tavaroiden, kirjojen ja soitinröykkiöiden keskellä, poimii käsiinsä uuden kapistuksen ja miettii ”olisiko tämä hyvä”. Dylanilainen sanavirta jatkuu, mutta arkisrunollisen tajunnanvirran ympärillä soiton sävyt vaihtelevat rennosti. Välillä rytmikone puksuttaa, toisinaan folkkaillaan kitaralla ja yhtenä hetkenä livahdetaan country-fiiliksiin. Syntikka on myös käsien ulottuvilla, mutta kosketinsoittimilla ei lähdetä rakentamaan elämää suurempaa spektaakkelia tai modernia mallintavaa hässäkkää. Luonnosmainen maalailu tuntuu erittäin toimivalta. Ilman puristusta on syntynyt eräänlainen ”taiteilijan hyvä päivä” -teemalevy, joka kuuluu Vilen tuotannon parempaan päätyyn.