KURT VILE: B’lieve I’m Goin Down

KURT VILE
B'lieve I'm Goin Down
Matador

Jos vuonna 2015 jonkun muusikon kitaralaukussa pitäisi lukea “this machine kills fascists”, sen täytyisi olla Kurt Vile. Vile ei missään nimessä ole paatoksellinen protestilaulaja – ja itse asiassa hänen arkipäiväiset sanoitukset ovat kuin perinteisten protestilaulujen täysi vastakohta. Sen sijaan Vilen vallankumouksellisuus piileekin juuri hänen elämänfilosofiassaan, jota hänen musiikkinsa ilmentää niin rehellisesti ja taitavasti, ettei mitään tarvitse lukea rivien välistä.

Vile vaikuttaa olevan itsekin tietoinen asemastaan laulaessaan banjovetoisessa I’m An Outlaw -kappaleessa: “I’m an outlaw on the brink of / Self-implosion / Alone in a crowd on the corner / Going nowhere slow”. Etenkin viimeisin rivi kuvaa kiireetöntä estetiikkaa, joka on ollut Vilen musiikissa aina läsnä.

Vile on kertonut kirjoittaneensa levyn kappaleet öisin, ja sen kuulee. Levyn moderni folk ja americana-henkinen instrumentaatio on tummanpuhuvampaa ja herkempää verrattuna edelliseen Wakin On A Pretty Daze (2013) -levyyn ja luontaista jatkumoa Smoke Ring For My Halosta (2011) alkaneelle menestystarinalle. Pianoa on mukana sävellyksissä enemmän ja hypnoottinen kitarointi sekä lyhyet, junnaavat melodiat tavoittavat yön pysähtyneen tunnelman, mitä Vile selkeästi ajaakin takaa. Keskeisin osa musiikkia on kuitenkin edelleen Vilen persoona ja piittaamattoman rento ulosanti. Vilen vallankumous on merkityksellinen juurikin siksi, että musiikillisesti se on kuin keskioluen avaaminen maanantaiaamuna tai tyyppi, joka ei koe minkäänlaista tarvetta notkua Facebookissa.

Keskeisin osa musiikkia on kuitenkin edelleen Vilen persoona ja piittaamattoman rento ulosanti.

Toisinaan musiikkikritiikin kirjoittaminen ja toisen henkilön taiteen pisteyttäminen tuntuu todella obskuurilta toiminnalta, sillä kritiikkeihin kohdistuu kyseenalaisia kysymyksiä, kuten mikä määritellään hyväksi taiteeksi. Jos musiikillisesti ansioitunut B’lieve Me I’m Goin Down ja sen vileläinen elämänfilosofia pystyy tarjoamaan edes jonkinlaisen viitekehyksen ja samaistuttavan vastauksen sille kuinka tulisi elää, niin suurempia odotuksia yhtä levyä kohtaan on vaikea asettaa.