Lloyd Cole oli nuorena poikkeuksellisen älykäs biisintekijä, joka viljeli teksteissään kirjallisia viitteitä, näppäriä kielikuvia ja sivistynyttä kyynisyyttä. Nuoren Lloydin särmää korosti vielä kevyen itseinhon sekä misantropian kanssa flirttaileminen. Siis laulujen kertojaminän kohdalla ainakin. Eiväthän ne välttämättä ole omaelämänkerrallisia tai edes varsinaisesti autofiktiota. Oli napa todellinen tai fiktiivinen, niin sitä kaiveltiin. Ja se toimi.
Mutta nyt Lloyd Cole on vanha. Se mikä tuntui särmikkäältä ja kohtalokkaalla tavalla seksikkäältäkin alkaa vaikuttaa jorinalta. Levyn onnistunein teksti – ja kappale yleisestikin – on sen universaalein. Violins on kuvaus tarpeestamme eristäytyä ikäviltä asioilta todellisuudessamme.
Se on Lloyd Colen uuden levyn ongelma. Vanha mies laulamassa siitä miten on complicated motherfucker ei vaan ole millään tasolla kiinnostavaa. Ei niin kuin parikymppisenä.
Colella on laulaja-lauluntekijän uran rinnalla historiaa koneellisen ambientin tekijänä. Musiikillisesti tämä levy yhdistää nämä kaksi säiettä, muttei kovin onnistuneesti. Harmi sinänsä, sillä hänen ambient-teoksensa ovat olleet ihan kiinnostavia.
