Paikat ovat olennaisia. Ne määrittävät tai paljastavat ihmisten identiteetit. Ne piirtyvät minuuden ääriksi, jotka eivät luovu muodostaan, vaikka niiden olemassaolon kieltäisi. Ja ne ovat läsnä silloinkin kun ihminen on muualla. Siksi niistä on kirjoitettu monta laulua.
SOAKina tunnetun Bridie Monds-Watsonin laulujen paikka on Pohjois-Irlannin Derry. Kalsea tehdaskaupunki välittyy Grim Townilta vähintään yhtä terävästi kuin itseään harmailta kaduilta etsivä kertojakin. ”Help, I’m scared, I’m lost in some nothingness / And I can’t find where the exit is”, kiteyttää SOAK paikkasuhteensa Valentine Shmalentinella: Kuinka olla minä kaupungissa, joka on vain sarja ohikulkuja, paikalleen jääneitä ihmisiä ja perspektiivittömiä baari-iltoja?
Musiikillisesti levy on sanomaansa kevyempi. SOAKin kynä seuraa klassisen pop-sävelmän kaarta pysyen kuitenkin valppaana nykyajan kaiuille. Tehokkaasti asetellut kappaleet paljastavat vetovoimatekijänsä auliisti, mutta jäävät myös riippuvaisiksi SOAKin surumielisestä lauluäänestä. Vaikka Grim Townin yllä leijuu kipeiden tunteiden haamuja ja koskettavaa tummuutta, antaisi levyn melodinen notkeus pohjan rohkeampiinkin irtiottoihin.
Itsensä kokoisena pysyvässä ilmaisussa on tietysti viisautensa. Ehkä laulujen omaksuttavuus kuvastaa SOAKin halua valaa solidaarista lohtua kaikkialle, missä paikat puristavat keuhkot tyhjiin.
