Levyarvio: Myötätuntoa unen ja valveen välitilasta – Paavoharju ja Joose Keskitalon albumi hohkaa kosmista maanläheisyyttä

Paavoharju & Keskitalo
Happiness
Helmi Levyt

Mitä lie Savonlinnan pohjaveteen lirahtanut, kun pahaa-aavistamaton pikkukaupunki synnyttää Paavoharjun ja Joose Keskitalon kaltaista porukkaa? Vankkumattomana born again & again -psykedeelikkona puollan tietenkin jyrkästi tuota lirautusta. Se on tuottanut hämäräperäisyydessään kuolematonta musiikkia jo muutaman albumin.

Eikä Happiness käännä kaaren suuntaa. Nyt tosin seikkaillaan englanniksi. Keskitalo avasi tuon pään mainioilla albumeillaan New Songs For Old Motifs (2021) ja H.C. Slim Sings (2019). Musiikin olemus on silti yhtä mystistä kuin ennenkin. Se takaa, että Happinessiin voi palata vaikka kuinka kaukana tulevaisuudessa, eikä sen himmeä hohde ole kadonnut minnekään.

Kansanmusiikki on tässä myös vahvasti läsnä, toki vääntyneenä ja avantgardistisessa underground-kontekstissa, mutta samalla kaikessa kosmisuudessaan vahvaa maanläheisyyttä henkien. Lauri Ainalan mestarillisesti manipuloidut huokoiset, utuiset ja karheat äänimaailmat ovatkin eräänlaisia kenttä-äänityksiä tai paremminkin hyödyntävät niitä moderneilla elementeillä maustettuna. Kokonaisuus on kerroksellinen, mutta loistavasti yhteen sulautettu.

Vaikka varsinkin Jooseen yhdistetään aina tietty raadollinen pahaenteisyys, niin tässäkin hänen laittamattoman luonteva laulunsa välittää monenlaisia tunteita eikä vähiten lempeää myötätuntoa. Tapahtumapaikka vain tuntuu olevan jossain unen ja valveen välisessä tilassa, missä erilaiset tunnetilat sekoittuvat selittämättömästi toisiinsa. Erittäin kiehtova levy, joka vain kasvaa kuuntelun myötä!