Bill Fayn lauluista tulee vahvana tunne, että hän lataa niihin kaiken sen, mikä häneltä jäi laulamatta vuosikymmenten tauon aikana. Vuonna 1943 syntynyt britti julkaisi 1970-luvun alussa kaksi flopannutta mutta vuosia myöhemmin kulttimaineeseen noussutta folk rock -albumia.
2010-luvulla hänet maaniteltiin palaamaan musiikin pariin ja tuloksena oli 40 vuoden levytystauon järisyttävällä tavalla katkaissut Life Is People (2012). Sitä seurasi isommin sovitettu mutta aavistuksen koskettavuudestaan menettänyt Who Is Sender (2015).
Nyt Fayn itsevarmaa, lohdullista karismaa ja pienieleisyyteensä luottavia lauluja on saatu taas yksi albumillinen – eikä taika ole karissut minnekään. Päinvastoin. Tuottaja on sama kuin kahdella edeltäjällä, Joshua Henry, mutta bändiä on skaalattu pienemmäksi. Se kannattaa, sillä Fayn laulut tuntuvat puhuttelevan parhaiten paljaimmillaan.
Albumi on raukean hidas, lyhyt ja pienieleinen, mutta se välittää isoja tunteita. Hyviä tunteita.
Albumin jännite on upea. Alussa, ja usein muutenkin, äänessä on vain Fay pianoineen, ja tunnelma on kuin salakuuntelisi mietteisiinsä uppoutunutta artistia omassa olohuoneessaan. Jokainen nuottien välikin on täynnä jännitettä. Levyn edetessä mukaan tulee kitaraa, bassoa, rumpuja, vähän jousiakin. Tyylikkäästi annosteltuina, pitäen koko ajan pääosassa Fayn teknisesti rajallisella mutta erittäin puhuttelevalla äänellä hitaasti tiputtelemat lauseet.
Albumi on raukean hidas, lyhyt ja pienieleinen, mutta se välittää isoja tunteita. Hyviä tunteita. Countless Branches saa maailman vaikuttamaan mainettaan paremmalta paikalta. Bill Fay näyttäisi olevan vielä lähes 80-vuotiaanakin ihmeissään konkreettisen ja henkisen elämän käänteistä mutta kuitenkin tyytyväinen siitä, mihin on päätynyt ja luottavainen sen suhteen, minne uskoo menevänsä.
Kuten hän toteaa rauhoittavan tyynesti levyn viimeisillä minuuteilla: ”One life is beyond any kind of fathoming.” Alleviivaamaton mystisyys ja arkinen maanläheisyys ovat täydellisessä tasapainossa.
