Grungen, metallin ja rockin välimaastossa operoivan helsinkiläisen Polanskin toista kokopitkää kuunnellessa ei voi välttyä ajattelemasta sitä g-sanaa. 1990-luvun seattlelainen soundi on viime vuosina nauttinut uutta suosiota, mutta Polanski ei tyydy kierrättämään genren ilmiselvimpiä sävyjä.
Grungen hengessä ja suomalaisessa mielenmaisemassa on jotain hyvin samankaltaista, ja Polanskin voisi kuvitella aivan helposti parin vuosikymmenen takaiseen Seattleen 2010-luvun Helsingin sijasta.
Polanskin vahvuus on bändin taidossa panostaa yksityiskohtiin soundeissa ja sovituksissa, joista esimerkkinä mainittakoon singlenä julkaistulla Yours Alonella kuultava nauhaton basso sekä laulaja Anttoni Pikkaraisen kieron koukuttavat laulumelodiat.
Hiili Hiilesmaan tuotanto tekee Polanskin eteville biiseille kunniaa. Nuhjuisilla ja ponnettomilla soundeilla Mosquiton musiikilliset ansiot sumuttuisivat, mutta Hiilen kädenjälki antaa albumille itsevarman kokonaiskuvan.
Mosquito ei ole nostalgiatrippi, vaan se kuljettaa kuuntelijaansa vahvasti omalla polullaan. Vaikka grungen tunnelmaan on vaikea tuoda mitään uutta ja mullistavaa, niin Polanski onnistuu osoittamaan erittäin vahvaa tyylitajua.
Mosquito ui tunnelmaltaan syvissä ja tummissa vesissä. Millainen tunnelma Polanski-leirissä oli levyä sävellettäessä ja studiossa?
Anttoni Pikkarainen: – Kappaleiden säveltämisen yhteydessä tunnelmat on usein aika uuvuttavat ja voimaannuttavat yhtaikaa. Jokin ajatus painaa niin kovasti, että se on pakko saada ulos. Yleensä kappaleen valmiiksi saattaminen on ainut tapa pystyä jälleen keskittymään muihin asioihin, ja mulla meneekin monesti useampi päivä ennen kuin pystyn irtautumaan pois säveltämisen otteesta.
– Studiossa tunnelmat olivat kihelmöivät. Hiilellä on mahtava tyyli ottaa tilanne haltuun, jonka johdosta artistin on helppo keskittyä olennaiseen, eli parhaan mahdollisen tunnelman välittämiseen levylle. Nauroimme paljon ja juttelimme vieläkin enemmän. Yleistunnelma oli veljellinen, rakastava ja rento. Oli hieno tilanne tehdä tummanpuhuvaa musiikkia, kun vastapainoksi ympärillä oli innostunut ja kunnianhimoinen ilmapiiri.
Miika Kyyrö: – Hyvää heittäytymistä kaikilta, eräskin biisi sovitettiin vielä uusiksi iltatuopin äärellä ja sitä sitten soiteltiin yöllä ja purkitettiin seuraavana aamuna.
Oli hieno tilanne tehdä tummanpuhuvaa musiikkia, kun vastapainoksi ympärillä oli innostunut ja kunnianhimoinen ilmapiiri.
Miten Polanski on kehittynyt vuoden 2014 Between This And Hate -debyytistä tähän päivään? Mitä oppia on karttunut kilometrien varrella?
Kalle Loimula: – Yhteissoitto ja tekeminen ainakin on kehittynyt. Jos ekan levyn biisit saattoivat olla monenkin vuoden henkilökohtaisista lokeroista kaivettuja, niin tämä toka levy on jo selkeästi tietyn ajankohdan bänditaltiointi. Tässä välissähän meiltä tuli myös Medicine-pikkujulkaisu 2016. Kaikilla meillä on oma tyyli soittaa ja väittäisin, että nyt kun bändi on kokeneempi niin häikäilemättömämmin soitetaan omalla tyylitajulla, omasta elämästä.
Anttoni: – Ollaan kehitytty miehinä varmasti enemmän kuin soitannallisesti. Vaikka levyn kappalemateriaali varioikin, jopa aika kevyestä ihan raskaaseen asti, tunnen että meidän vuosien yhteissoitto saa nyt upeasti maalattua sen yhtenäistävän punaisen langan. Eniten toivon oppineeni antamaan muille vapauden tulkita omalla äänellään, jonka johdosta Polanskin soundi on ilmava ja jopa yllättävä.
Teksti: Mirko Siikaluoma