Levyarvio: Reissussa rähjääntyneitä tarinoita maastamme – Lapinpolthajat on noussut kotimaisen punkin eturiviin

Lapinpolthajat
IV: Lauluja Suomesta
Stupido

Rovaniemeläislähtöinen Lapinpolthajat-yhtye nousi vuosikymmenen takaisen paluunsa jälkeen kotimaisen punkin eturiviin III: Jokainen isä toivoo pojastaan miestä, ei hinttiä – jokainen poika toivoo isästään miestä, ei natsia -albuminsa (2015) julkaisun myötä. Viimeistään tuolloin saivat nostalgisesti sihisevät hc-soundit väistyä tuhdimman punkrock-räjäytyksen tieltä.

Bändin neljäs albumi Lauluja Suomesta on teemalevy, jonka tanakasti potkivat biisit paljastavat kotomaamme sinivalkoisen pilottitakin nurjan puolen: nukkaantuneen ja reikäisen, reissussa homehtuneen. Ääneen pääsevät muun muassa ikääntynyt omaishoitaja (Ajasta iäisyyteen), maahanmuuttaja (Paperittomana steissillä) sekä valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin (nimikappale).

Tommo Leppäniemen vahvalla äänellä hoilaamat tekstit sisältävät tarkkaa yhteiskuntakuvausta hiukan aiempaa totisemmalla pohjavireellä. Espooseen-kappaleen kaltaista singalong-hittiä ei albumilta löydy, mutta Lord Satanachian horinaa lainaava Vittu mä vihaan punkkia! on semi-ironisesti itseinhoinen kuvaus Lapinpolthajien kiertue-elämästä. Sössötys kertoo humalassa sössöttävästä kitaristi Antti Leppäniemestä. Ei kepeä, mutta kepeästi vuoden parhaita kotimaisia punklevyjä.