Ei enää kylmää eikä pimeää (2018) oli vielä soolotyö, vaikka Jukka Nousiainen oli jo pari vuotta keikkaillut loistavan Kumpp.-bändin kanssa. Vaan eipä tuo haitannut, kyseessä on mestariteos joka tapauksessa ja viime vuosikymmenen lopulla Nousiaisen laaduntarkkailu ja lauluntekeminen olivat häkellyttävällä tasolla.
Neljän vuoden levytystauko saattaa kieliä luovan vuoksen rauhoittumisesta, vaikka Nousiaisen kaltainen hahmo tietysti häslää aina kaikkea muuta ohessa. Ja nyt tekemisen metodikin sitten on muuttunut: Matkalla kotiin on lopulta se bändilevy.
”Aikuisrockin” moniselitteisen käsitteen muistan heittäneeni jo ensimmäisillä näkemilläni Kumpp.-keikoilla. Uutuuslevyn referenssiksi taiteilija itse heittää muun muassa ”ykköskaljakantrin”, ja jossain näiden kahden tyylilajin välisellä akselilla Matkalla kotiin liikkuu – yllättävänkin paljon siihen kantriin painottuen. Kuusihenkisen yhtyeen musisointi on rentoa, menevämmissä kappaleissa sellaista sujuvaa perinnetietoista renkuttelua, jota tekee mieli kutsua adjektiivilla ”maukas”. Kitara- ja kosketinvetoisessa menossa on soittoruokalan tunnelmaa.
Matkalla kotiin on varsin leppoisa valikoima arkista elämänfilosofiaa, keikkareissumeininkiä, koti-ikävää ja kotona olemisen tunnetta.
Nousiaisen kaksi edellistä sooloa tuntuivat definitiivisiltä lausunnoilta ensin artistista henkilönä ja sitten koko yhteiskuntamme tilasta. Varsinkin Ei enää kylmää eikä pimeää on niin painavaa asiaa, ettei siitä kai päässyt enää kuin pieneen päin. Niinpä Matkalla kotiin on varsin leppoisa valikoima arkista elämänfilosofiaa, keikkareissumeininkiä, koti-ikävää ja kotona olemisen tunnetta. Paljoa uutta se ei tekijänsä taiteilijakuvaan tuo, mutta sitä on ehdottoman mukava kuunnella. Neljännellä sooloalbumillaan Jukka Nousiainen tuntuu löytäneen roolinsa retrosuomirockin viisaana maalaisenona.
Tarttuvimmat ”hitit” – nimikappale, Syntyä rokkaamaan – ladataan heti alkuun, mutta muutaman kuuntelun jälkeen aloin aavistella, että lopun himmailut, varsinkin upean tunnelmallinen Yhteensulautuneet sydämet, saattavat jäädä levyltä aktiivisimpaan soittoon. On mulla koti -päätösraita feidautuu kauniisti jonnekin olemassaolon suureen ykseyteen.