Nuoret Marttyyrit on livenä nähtynä ollut samalla tavalla hauskan elastinen kuin kuvittelen Talking Headsin olleen alkuaikojen yliopistokeikkoja soitellessaan. Bändin uusi levy ottaa keikoilta tutusta venyttelystä ilon irti, mutta hiukan synkempänä versiona.
David Byrne kirjoitti korkeakoulutettujen eksistentalistisista kriiseistä enemmän tai vähemmän koko yhtyeen uran ajan – vaihtelevalla surrealismin määrällä maustettuna. Nuorten Marttyyrien Taneli Toppari kirjoittaa suomalaisen yliopistokaupungin nuorten aikuisten pettymystentäyteisistä elämistä. Toppari liikkuu monesti samoilla alueilla ja aaltopituuksilla kuin edellisessä sukupolvessa Risto tai vielä aiemmin Kauko Röyhkä, mutta osaa jo nyt venyttää tekstejään ajoittain todella pitkiksi.
Soittajina Nuoret Marttyyrit on hieno ja peloton trio, jolla on kyky luoda vahvoja atmosfäärejä vähäisillä elementeillä ja punoa niistä todella pitkinäkin sovituksina kuuntelua kestäviä biisejä. Yhtään edellisen levyn Maailman veroista biisiä ei tällä kertaa löydy, mutta niin harvalta levyltä löytyykään. Muilta osin tämä uusi on tasaisemmin vahva.
