Ja niin Lykke Li muuttui indie pop -artistista pop-artistiksi. Ainakin ruotsalaissulottaren neljäs albumi So Sad So Sexy noudattaa hyvin nykypopin piirteitä: iso levy-yhtiö, paljon elektrosoundeja – ja se s-sana. Poppia ei kai voi tehdä puhumatta seksistä.
Toisaalta toinen s-sana osoittaa, että surusävelet kuuluvat Lin uutukaisessakin. Tarinat ovat yhä kaihoja, mutta nyt niiden ympärillä on aiempaa enemmän EDM-poptaustoja ja sitä seksiä. Eikä siinä ole sinänsä mitään pahaa, mutta Li pärjäisi ilmankin (ja ansaitsisi parempia kumppaneita). Esimerkiksi nimikappale ja Sex Money Feelings Die ovat yhdentekeviä.
Useat kappaleet sisältävät eri elementtejä, hyvässä ja huonommassa. Hard Rain Falling leikittelee tempovaihteluilla ja päällekkäin miksatuilla lauluosuuksilla. Deep End kuulostaa ajoittain kauniilta tutulta Liltä, mutta välissä on tusinataustoja ja räpäytys- tai nostatusyrityksiä.
Last Piece Of My Heart on ihastuttava lukuun ottamatta toistuvia American Idolsin n-tuotantokauden hopeamitalistilta kuulostavia uikutuksia. Utopia saisi neljä tähteä ilman elektrovingutuksia.
Vaan on se herkkyys mukana, onneksi. Eiköhän elokuussa joillakin Flow-keikan katsojilla tule kastetta silmäkulmaan. Nenäliinoja vyölaukkuun.
