Rakastettu ruotsalaisen tyylitietoisuuden suurlähettiläs Lykke Li täydentää kolmannella levyllään ihmissuhdeteemaisen levytrilogian. Teemana on tällä erää loputtoman lohduton ero ja sen vereslihainen käsitteleminen.
Ensimmäisten kuuntelujen jälkeen mieleen jää vain Lin vahva ääni ja se, että levyltä puuttuvat I Follow Riversin (2011) kaltaiset ihmisiä yhdistäneet megahittibiisit. Lopulta levy kuitenkin ui alitajuntaan paljastaen materiaalin todellisen vahvuuden, joka piilee yksinkertaisen tarttuvissa melodioissa. Sävellyksissä soi vahva psykologinen draaman taju, jolla ruokitaan taidokkaasti herkistyneen mielen sentimentaalista kuuntelukokemusta. Laulut tarinoineen ovat pääosassa muun yleissoinnin ollessa akustisen vähäeleinen. Juuri oikeissa kohdissa pianot, kitarat, viulut ja patarummut ruuvaavat lisäkierroksia haikeiluun.
Levy onkin parhaimmillaan kuulokkeista nautittuna.
Koska erolevyt ovat käyttötavaraa, on paatokseen tukala paneutua, jollei ole valmis haavojen revittelyyn. Onneksi I Never Learn voi myös tuudittaa turvalliseen yleiskaihoon, jossa sanat soljuvat ilman synkkiä yksityiskohtia.
