Levyarvio: Suomi-indien geopolitiikka laajenee – (proto)Torvisen arkipäiväistäminen virkistää

Arvio julkaistu Soundissa 11/2021.
Kirjoittanut: Mikael Mattila.

Arvio

(proto)Torvinen
Toinen isi
Humu

Kymppiluvulla mainetta saaneen joensuulaisyhtye Eläimen Timo Torvinen on tehnyt soolourallaan emoyhtyettään esoteerisempaa laulumusiikkia, josta tulee mieleen Ville Leinosen Raastinlaulut. Kolmosalbumi Toinen isi ei ole yhtä äkkiväärää, vaan paljon parempaa musiikkia.

Levy määrittelee itsensä ”aikuisgoottirockiksi”. Miksipä ei: kyllä tästä Fields Of The Nephilimin tai Curen melodraaman kuulee, mutta kun biisit esittää kirjastossa työskentelevä perheenisä, on kohtuullista, että nimiraidassa musta t-paita ostetaan Tokmannilta ja kynsilakka lainataan vaimolta. Arki- ja nykypäiväistaminen ei banalisoi vaan virkistää; se myöntää referenssiensä sarjakuvamaisuuden.

Lisäesimerkkeinä eskovaltaoja-kriittinen, törkeän hyvä voimapop-hitti Setä, arjestairroittautumisjytä FOMO tai elokuvallinen nettitrollikommentaari Naamioitu kostaja. Unenomaisempi on homoeroottisen kiihkeä Poliisidisko, joka muuten kuulostaa ilmiselvältä viittaukselta outoilupoppari John Mausin Quantum Leap -kappaleeseen.

Tietäen, miten kotimaisen indien nykyinen geopolitiikka on paljolti Etelä-Suomen sanelemaa, muistuttaa Torvinen, että tyylikkäitä ja ajankohtaisia lauluntekijöitä löytyy myös viiden tunnin päässä pääkaupungista. Toinen isi on ilman muuta loppuvuoden parhaita kotimaisia.

Lisää luettavaa