Aina kun muusikot onnistuvat luomaan oman rinnakkaisuniversumin, jota on mahdoton sijoittaa mihinkään kategoriaan, ollaan syvissä vesissä ja mestariluokassa. Viulisti Konsta Eskelinen, hanuristi/kinourkuri Kusti Vuorinen ja kitaristi Pekka ”Faarao” Pirttikangas ovat juuri sen sortin toisinsoittajia, että heidän kuuluukin tehdä yhdessä musiikkia.
Kolmikon nimetön debyytti hurmaa heti rikkomalla ja sivuuttamalla kaikki kliseet. Tavallaan he keksivät suomalaisen kansanmusiikin uudelleen. Kolmistaan toteutettu multi- instrumentalismi (Otto Eskelinen foneineen vierailee Junalla pohjoseen -kappaleessa) on viehättävällä tavalla vanhanaikaista, mutta paradoksaalisesti samalla täysin uutta ja tuoretta. Pinnan alla risteilee ideoita ja keinoja roots reggaesta, afrikkalaisesta musiikista, elokuvamusiikista ja tanssilavojen/ravintoloiden viihteestä. Juurimusiikin haju on niin vahva, että Jamaikan pensastolaisrastat kokisivat varmasti Savolaisen Nyahbinghin tribaalinytkytyksen kodikkaana, vaikka meno muistuttaa yhtä paljon Siilinjärven iltamista kuin nyahbinghi-kokouksesta.
Näin angstin ja ahdistuksen kulta-aikana herrojen musisoinnin vapautuneesti kiireetön, muun muassa perkussioiden, mandoliinin, bansurin ja sormipianon maustama tasapainoisuus ja elämänilo tuntuvat todella raikkaalta ja toivoa antavalta. Joviaali radikalismi, anybody?