Levyarvio: Turbonegrosta tutun Hank Von Hellin sooloura synnytti deathpunk-yhtyeelle kaksoisolennon

Hank Von Hell
Egomania
Sony

Turbonegron ex-solisti Hans-Erik Husbyn toinen tauko sleazerockin parista kesti noin puolet pitempään kuin ensimmäinen retriitti 1998-2002. Fiaskoksi osoittautuneen Doctor Midnight & The Mercy Cult -superbändin jälkeen Husby on toiminut muun muassa Idols-tuomarina ja skientologian puolestapuhujana, julkaissut elämäkertansa ja osallistunut Norjan euroviisukarsintoihin.

Husbyn paluuta Hank Von Helveten (nykyään Hellin) nahkoihin on aluksi vaikea hyväksyä nikottelematta. Jos asiaa tarkastelee positiivisemmasta vinkkelistä, meillä on nyt yhden vähän rampautuneen Turbonegron sijaan peräti kaksi lähes identtistä ns. deathpunkia esittävää sarjakuvarock-yhtyettä. Egomanialta löytyvät kaikki rakastetut ainekset: mahtipontinen intro (nimibiisi) sekä outro Adios (Where’s My Sombrero?), vetävät kitarariffit, tarttuvat kertsit, woo-oo-oo-taustakuorot, makeilevat puheosuudet, purkkapopit (Wild Boy Blues), nopeammat kaahaukset (Bum To Bum), jopa City Of Satan -kopio (Blood).

Ei siis mitään uutta, vaan lisää ennestään toimivaksi koettua sisältävä Egomania saattaa olla parempi albumi kuin emäyhtyeen vuoden alussa julkaisema RockNRoll Machine. Vielä viisi vuotta sitten olisin ollut täysin innoissani.