Marina Allen vie Candlepower-esikoisellaan suoraan 1970-lukuisen folkin ja soft rockin maailmaan. Vertailukohdat ovat ilmeisiä: Allen fanittaa kaikesta päätellen ainakin Carpentersia, Joni Mitchelliä ja Laura Nyroa.
Toisin kuin vaikka Rumer, Allen on retroestetiikan kanavoinnissa persoonallisempi, vähemmän sliipattu ja vahvemmin läsnä.
Candlepower on karheankaunis pieni levy. Sen riisutuista kappaleista yli puolet kestää vain reilut kaksi minuuttia, ja yhteensä sävelmiä on mukana seitsemän. Levy kietämättä kaipaisi lisää lihaa luidensa ympärille ja pari kolme biisiä lisää, vaikka toisaalta tällaisesta tiiviistä esitysmuodosta on helppo nauttia.
Kaliforniassa asuvalla Allenilla on hyvä melodiantaju, ja paikoin kevytpsykedeeliselle taajuudelle ajautuvien kappaleiden sovituksissa riittää ilmeikästä soljuvuutta. Lisäksi Allenin korvaa hellivä, vaivattoman kuulas laulu onnistuu viemään omanlaiseensa transsitilaan.
Candlepowerissa on pikemminkin vanhan kadonneen klassikon kuin vuonna 2021 julkaistun nuoren naisen debyyttialbumin tuntua.
Tällä levyllä vaatimaton on kaunista – ja usein myös taianomaista. Nimi muistiin.
