Classic rockilla on terminä todella tympeä kaiku, sillä siitä on tullut tekosyy olla keksimättä mitään omaa ja rämpytellä innottomasti vailla velvoitetta. En tiedä, mitä mieltä monissa kokoonpanoissa kuusikielistään ojentanut Robert Pehrsson on genrestä mieltä, mutta hänen levynsä muistuttaa, että vanhan liiton rockia voi tehdä innostuneestikin.
Out Of The Darkin tyylillisiltä päivityksiltä on loppunut lisenssi 80-luvun alussa, mutta voi veljet, mitä kaikkea tämä kitaristi-laulaja on sitä ennen ehtinyt löytääkään! Albumi on pullollaan referenssejä, mielleyhtymiä ja peittelemättömiä tribuutteja vailla ummehtuneen toiston makua.
Tarjolla on herkkulaareista laajalta skaalalta kaikkea kivaa: tältä Scorpionsin hard rock kuulosti parhaimmillaan, tämän takia Kissin hitit olivat makeinta karkkia vielä 80-luvullakin, näillä kikoilla Blue Öyster Cult sai parhaisiin lauluihinsa tuonpuoleisen tunnelman ja näin uljaasti soivat Thin Lizzyn riffivetoisimmat rallit. Myös AOR:n parhaimmistoon on tutustuttu.
Kaikki tämä vailla nörttien soundeihin keskittyvää nyhväystä. Pehrsson ystävineen ilmiselvästi rakastaa soittaa juuri näitä kappaleita ja hänellä on tyylitajua ja lihasta soittaa ne riittävällä sähäkkyydellä, jotta puhti välittyy kuulijalle saakka.