Nimestä Prefab Sprout tulee mieleen puhtoinen pop, josta paras esimerkki lienee yhtyeen tunnetuin albumi Steve McQueen (1985). Tällä levyllä ei ole popista tietoakaan ja se julkaistiinkin alun perin vuonna 2003 yhtyeen nokkamiehen Paddy McAloonin soololevynä.
Kyseessä ei olekaan mikään tavanomainen levy. Johonkin jazzin ja elokuvamusiikin tienoille sisältyvällä albumilla ei kuulla ihmisääntä juuri lainkaan ja kun kuullaan, äänessä ei aina ole edes Paddy McAloon. Monumentaalisella avausraitana toimivalla 22-minuuttisella nimikappaleella puhuu – ei siis laula, tai edes räppää – naisääni ja biisin melankolinen teema toistuu kerta toisensa jälkeen. Vaikutelma on kieltämättä outo, mutta myös puoleensa vetävä; biisin toistuva teema ei jätä kuulijaa rauhaan. Aikanaan myyntiflopiksi muodostunut albumi on ollut tekijälleen tärkeä ja henkilökohtainen levy, ja sen aistii.
Jos yhtyeen jäsenen soololevyn pitäisi erota vakioyhtyeen annista, I Trawl The Megahertz täyttää kriteerin täydellisesti. Levy ei aukene helposti, mutta jotain kiistattoman viehkoa siinä on. Puhtoisen popin ystävienkin on syytä kuunnella tämä, mutta ehkä muutamankin suolatujauksen myötä. Varjoon jäänyt erikoisuus.
