PREFAB SPROUT: The Gunman And Other Stories

PREFAB SPROUT
The Gunman And Other Stories
Liberty

Prefab Sprout -maestro Paddy McAloonin Andromeda Heights -studion hyllyillä on siistissä rivissä useita valmiiksi kirjoitettuja, mutta toistaiseksi julkaisemattomia teema-albumeja. Paddyn mukaan valmiina on "enemmän musiikkia kuin Prefab Sprout ehtii koskaan levyttämään." The Gunman And Other Stories on yhtyeen ensimmäinen albumi neljään vuoteen. Se on myös ensimmäinen albumi levy-yhtiövaihdoksen jälkeen. Toivottavasti julkaisutahti on tulevaisuudessa ripeämpi.
Paddy McAloon on kirjoittanut kasapäin täydellisiä pop-lauluja. Itse pidän yhtyeen parhaana levytyksenä Steve McQueen -albumia (1985), vähintään viiden tähden pop-sinfoniaa, jonka ilmestymisen aikoihin Paddy julisti itsensä "planeetan parhaaksi biisintekijäksi." Määritelmää ei ole tarvinnut kyseenalaistaa, sillä Paddy McAloon ei päästä käsistään kuin virheettömän pop-laulun kriteerit täyttäviä kappaleita.
The Gunman And Other Stories -albumi on äänitetty tuottajalegenda Tony Viscontin valvonnassa New Yorkissa. Paddyn ja hänen basisti-veljensä Martinin lisäksi levyllä kuullaan useita tunnettuja studiomuusikoita kitaristi Carlos Alomarin johdolla. Albumin sovitukset ovat ylellisiä ja oivaltavia. Paddy McAloonin cowboy-kuvastoa hyödyntävät rakkauslaulut ("Love's a silver bullet/that blows your world apart") soivat varmasti tismalleen sellaisina kuin niiden on tarkoituskin. Vahinko vain, että Paddy tuntuu keski-ikäistymisen myötä mieltyneen Steely Danin levyiltä tuttuun steriiliin ja eittämättä täydelliseen soundiin, jossa on suunnilleen yhtä paljon luonnetta kuin Suomen sosiaalidemokraattisessa puolueessa.
Jo Prefab Sproutin aiemmilla levyillä on tullut esiin Paddy McAloonin mielenkiinto amerikkalaista kulttuuria kohtaan. Hänen teksteissään ovat tehneet cameoita niin Elvis, Jesse James, Bruce Springsteen, Fred Astaire kuin monet muutkin amerikkalaisuuden ikonit. The Gunman -albumilla lehmipoika-teema ei jää pelkästään tekstien tasolle, vaan sävelmienkin pohjalla on tunnistet- tava country-moodi. Cowboy Dreams -kappaleella, jonka Jimmy Nail esitti jo Crocodile Shoes -sarjan 1995 ilmestyneellä soundtrackilla, Paddy viljelee kuivaa huumoria "yippie-yay-ay"-hihkaisujen muodossa ja albumin päättävän Farmyard Catin virikkeenä on saattanut olla vaikkapa Monty Pythonin The Lumberjack Song.
The Gunman And Other Stories -levyn yleistunnelma on tietenkin lähempänä Bonanzan nostalgista näkemystä kuin Clint Eastwoodin Armoton -leffan mustanpuhuvia fiiliksiä. Levyn puhtaimmat helmet ovat When You Get To Know Me Better -balladi sekä liki yhdeksänminuuttinen The Gunman -eepos, joka on sävelletty soimaan tunteellisessa kohtauksessa juuri ennen hyvän ja pahan lopullista kohtaamista.
Paddy McAloon osaa ammattinsa täydellisesti, sen olemme tienneet jo kauan. Ehkä seuraavaksi olisi pienen yllätyksen aika.