Levyarvio: Vielä löytyy särmää, mutta jenkkirocksuo uhkaa – Crobot taitaa simppelit rock-anthemit

Crobot
Motherbrain
Mascot

Vuonna 2011 maailmaan putkahtanut Crobot on hyvää vauhtia kipuamassa rockin keskisuuruusluokkaan ja onpahan pennsylvanialaisnelikko nähty Suomessakin jo takomassa bluessävytteistä ja stonerille flirttailevaa rock‘n’rolliaan. Motherbrain on bändin neljäs täyspitkä, jolla se vakiinnuttaa paikkansa rockradioiden soittolistoilla.

Motherbrainilta löytyy paljon simppeleitä rock-anthemeita, jotka soitetaan tuhdilla soundilla, jossa on aavistus räkää, muttei missään nimessä liikaa. Se ei ärsytä, muttei aiheuta hurmostakaan. Tässä mielessä Crobot astelee sliipattujen areenarockbändien kuten Foo Fightersin, Volbeatin ja Nickelbackin jalanjäljissä. Mieleen tulee myös Shinedown, varsinkin kun laulaja Brandon Yeagleyn soundissa on paikoin todella paljon samaa kuin männävuosien Brent Smithillä.

Crobot ei ole kuitenkaan ainakaan vielä hukkunut Shinedownin tavoin muoviseen ja tylsän turvalliseen jenkkirocksuohon, vaan mukana on vielä ripaus kekseliäisyyttä ja särmää, kuten grungevivahteiset Drown ja Stoning The Devil -kappaleet näyttävät. Toivottavasti bändi pitää tästä puolestaan lujaa kiinni, muuten se katoaa harmaaseen ja ilmeettömään radiorockmassaan, jolle se on jo ojentanut pikkusormensa.