Levyarvio: Yhden miehen sinfonia soi merkityksellisyyden säveliä – Lac Belot’n Abracadabra! ui ihon alle

Lac Belot
Abracadabra!
Solina

Lac Belot eli Jarno Takkumäki astelee debyytillään esiin poikkeuksellisen vakuuttavana ja omaäänisenä. Täyteläisenä, hienostuneena, dynaamisena ja ennen kaikkea melodisena soivan Abracadabran verrokiksi kiinnittyy Sufjan Stevensin ”osavaltiolevyjen” barokkimelankolia, ja usein ajatukset hakeutuvat Dave Fridmannin yltäkylläisten tuotantojen (Mercury Rev, Flaming Lips, Sparklehorse) suuntaan.

Lac Belot’n musiikissa on hienosti tasapainossa laulaja-lauluntekijäperinteen herkkä intiimiys – johon Takkumäen mietteliäs laulutyyli sopii – sekä usein yllättävästikin jättimäisiin korkeuksiin kerrostuvat sovitukset. Instrumentaatio vaihtelee täysin luontevasti runsaista ja villinä seilaavista jousiosuuksista ja suurina pauhaavista rummuista yksinäisenä näppäiltyyn akustiseen kitaraan. Dynamiikkaa löytyy sekä yksittäisten raitojen että albumikokonaisuuden sisältä.

Takkumäki onnistuu siinä vaikeimmassa: sekä hämmästyttämään osaamisellaan että uimaan myös ihon alle. Muutamin paikoin kuorrutus saa yliotteen sävellyksistä, mutta lähes koko kestonsa ajan Abracadabra! tuntuu merkittävältä musiikilta. Ja jos se tuntuu merkittävältä, silloin se myös on sitä.