LILY & MADELEINE: Fumes

Arvio julkaistu Soundissa 1/2015.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

LILY & MADELEINE
Fumes
Asthmatic Kitty

Sufjan Stevensin levymerkille poimittu indianalainen folkpopduo on saanut jo toisen herkän ja ilmavan albumin aikaiseksi. Vertailu tukholmalaiseen First Aid Kitiin on väistämätön, sillä alle kaksikymppiset Jurkiewiczin sisarukset eivät salaa heiltä saamaansa inspiraatiota kauniin kaksiäänisen lauluharmonian ja sitä vaalivan hienosävyisen säestyksen painotuksissa. Lily ja Madeleine ottavat kuitenkin omilla, persoonallisilla lauluillaan ja jalostamillaan vaikutteilla luontevasti paikkansa Söderbergin Klaran ja Johannan rinnalla raikkaan ja kauaskantoisen uuden folkin airuina.

Lily & Madeleine -duo suodattaa ja jalostaa laulunsa myös omien kokemustensa kautta, mikä sävyttää sanoituksia kotikutoisen romanttisesti, Hoosier-seudun marinoimin pop- ja rockpainotuksin. Osa lyriikoista painottuu iskusanojen toistoon ja latautuneisiin kertosäkeisiin jämähtämättä kuitenkaan rennosta melodisesta perusvirtauksestaan. Rabbit-kappaleen sinnikäs viuluriffi ja Cabin Feverin vahvaiskuinen, sähköinen tahditus ovat selvästi rotevamman rockin puolella, mutta silti alisteiset maagisen ehyelle lauluharmonialle. Fumes on hyvin onnistunut melodinen ja runollinen kokonaisuus hauraan intiimejä tuntoja ja niistä kiteytyvää vahvempaa elämisen makua.

Lisää luettavaa