LIT: A Place In The Sun

Rennoista amerikkalaishepuista koostuvasta Litistä ollaan maailmalla kovasti tekemässä seuraavaa isoa juttua, mutta A Place In The Sunin kuultuani ei ainakaan musiikillisin perustein. Bändin soundi pursuaa lupsakkuutta ja hyväntahtoisuutta, mutta imagokonsultilta haisevia vaatteita myöten nelikko vaikuttaa viimeiseen asti harmittomalta tuotteelta.
Avausraita Four on perin trendikästä alternative rockia, singlebiisi My Own Worst Enemyn kitarakoukku ei kanna loppuun asti, vaikka biisi ei kestä kolmea minuuttiakaan ja jo neljäntenä tulevassa Miserablessa sorrutaan korniin kevytgrungeballadiin. Vasta No Big Thingissä edes tempoa saadaan nostettua. Levyn puoliväliin mennessä homma on jo niin itsestäänselvä, että loppua ei tekisi mieli edes kuulla. Totaaliselta mahalaskulta bändin säästää nippanappa vain se, että se edes kahdella viimeisellä raidalla lyö vähän kitaroita pintaan.
Paikka auringossa taitaa tosin olla jo lunastettu, sillä ainakin Jenkeissä tällainen mukarockaus menee läpi kuin vettä vaan.