Jos pitäisi valita alkuperäisistä rock’n’roll-kuninkaista yksi edustamaan tämän taidemuodon syvintä olemusta, olisi tehtävä helppo. Little Richard Penniman on rock’n’roll. Hänen kultakautensa musiikki on svengaavaa, kiihottavaa, hauskaa, röyhkeää, eläimellistä, spirituaalista, nerokasta, typerää ja sopivan perverssiä. On siis loogista, että keskeiset Rikun levytykset yhteen puristava paketti on kovaa kamaa – ainakin pääosin.
Little Richard teki parhaat levytyksensä Los Angelesista käsin operoineelle Specialty-yhtiölle. 1950-luvun puolivälin hujakoilla alkanut parivuotinen rupeama kattaa käsillä olevan kokoelman ensimmäiset kaksi levyä. Kyseessä on yksi pophistorian intensiivisimmistä ja tasalaatuisimmista täysosumien sarjasta. Syy ei ole yksin Little Richardissa. Yhtä olennaista on muiden mukanaolijoiden panos ja myös se, missä taikuus tapahtui. New Orleansin kovimmista rhythm and blues -muusikoista koottu taustayhtye antoi täydellisen taustapotkun meikatulle villimiehelle. Herra Pennimannin Tutti Fruttista starttaavaa hittiputkea voi kuunnella paitsi pääpirun tyylinäytteenä myös oppituntina siitä mitä jälkiosa ”roll” tarkoittaa sanaparissa rock’n’roll. Onko vastaavaa rentouden ja höyryävien sieraimien kombinaatiota on tavattu missään?
Little Richard Penniman on rock’n’roll. Hänen kultakautensa musiikki on svengaavaa, kiihottavaa, hauskaa, röyhkeää, eläimellistä, spirituaalista, nerokasta, typerää ja sopivan perverssiä.
18 kuukauden ajan häärineen ”dream teamin” erinomaisuutta voi punnita myös vertailemalla menoa sekä Little Richardin haparoiviin ensiaskeliin että 1960-luvulla tapahtuneen paluun jälkeiseen levytystuotantoon. Gospelin pariin synnintunnossaan paennut Riku palasi brittiteinejä viihdyttämään ja aloitti vuonna 1964 uuden levytysputken chicagolaisen Vee-Jay-merkin suojissa. Nyt taso oli huomattavasti kirjavampaa ja ajoittain entinen keihäänkärki kuulosti pahasti maneereihinsa sotkeutuneelta entiseltä kuninkaalta. Little Richardin yritykset tarttua uuteen soul-sointiin olivat väkinäisiä ja tulkinnat rock-standardeista rutiininomaisia. Vasurilla huitaistun rutiinisuorituksen makua on myös Directly From My Heart -kokoelman toteutuksessa. Billy Veran kansiteksteissä on hyvää imua, mutta graafisen ilmeen suttuisuus viittaa enemmän halpalaarien kuin laatukokoelmien suuntaan. Kuningas ansaitsee parempaa.