LOS ZAFIROS: Bossa Cubana

Sillä välin kun Hrustsev ja Kennedy pohtivat Sikojen Lahdella 60-luvun alussa miten välttää kolmas maailmansota, neljä nuorta laulajaa ("Kike" Morúa, Miguel Cancio, Ignacio Elejalde, "El Chino" Hernández) ja kitaristi/pianisti Manuel Galbán yhdistelivät Havannassa avomielisesti vaikutteita amerikkalaisesta doo-wopista, R&B:sta ja sähkökitara-twangista calypsoon, bossa novaan ja boleroon koko rikkaan afro-kuubalaisen perinteen myhäillessä hyväksyvästi tälle kulttuuriselle ristisiitokselle. Siinä on jotain kosmista, miten seesteistä ja harmonista musiikkia vallankumouksen jälkeisessä Kuubassa syntyi potentiaalisen maailmanlopun väijyessä näköetäisyydellä, vaikka Zafirojen hillittömän nopea elämäntyyli aiheutti sen tekijöille samat ongelmat kuin kollegoille Lännessä.
Bossa Cubana riisuu täydellisesti aseista sensuellilla herkkyydellään, kepeästi viettelevillä rytmeillään, korvia hivelevillä lauluharmonioillaan ja ajoittain matalalta vongahtelevalla "rautalangallaan". Ei ihme, että samoilla keikkapaikoilla Pariisissa esiintyneet Beatlet ja ranskalaisyleisö sekosivat totaalisesti Safiirien musikaaliseen loistoon. Niin häikäisevää ja suvereenia se on.