MADELEINE PEYROUX: The Blue Room

Arvio julkaistu Soundissa 4/2013.
Kirjoittanut: Timo Kanerva.

Arvio

MADELEINE PEYROUX
The Blue Room
Universal

Vuosikymmenestä toiseen löytyy yleisöä naisten esittämille pehmeästi svengaaville jazzballadeille. Siitä todistaa pitkä rivi menestyneitä tähtiä Julie Londonista Norah Jonesiin. Myös Madeleine Peyroux tekee tämän musiikillisen genren levyjä. Tosin hän julkaisee äänitteitä sangen harvaan tahtiin, sillä The Blue Room on vasta hänen kuudes albuminsa. Dreamland-debyytti ilmestyi jo vuonna 1966.

Useaa tämän genren laulajatarta tavataan verrata Billie Holidayhin – tosin useimmiten ilman minkäänlaista todellista perustetta. Madeleine Peyroux’n suhteen vertaus osuu kuitenkin kohdalleen. Niin hänen äänialansa kuin fraseerauksensakin tulevat varsin lähelle tuota maailman hienointa jazzlaulajaa. Holidayn tapaan Peyroux ottaa hienosti haltuunsa laulutekstien syvimmän olemuksen.

The Blue Room lähti liikkeelle melkoisen rohkeasta ideasta. Madeleine Peyroux’n tarkoituksena oli tulkita uusiksi Ray Charlesin klassinen countrya ja rhythm & bluesia ensimmäistä kertaa yhdistänyt Modern Sounds In Country & Western Music. Loppujen lopuksi albumille päätyi vain kolme Ray Charles -raitaa (I Can’t Stop Loving You, You Don’t Know Me ja Born To Lose). Ne kaikki Madeleine Peyroux tulkitsee hienosti. Hänen aavistuksen viipyilevä laulutyylinsä jättää tarinalle tilaa elää ja hengittää.

Uudemmasta materiaalista nousevat samalle tasolle Randy Newmanin Guilty ja Warren Zevonin Desperadoes Under The Eaves. Sitä vastoin Leonard Cohenin Bird On The Wirea ja John Hartfordin Gentle On My Mindia on kierrätetty aivan liian monta kertaa, eikä Madeleine Peyroux saa puristettua niihin minkäänlaista tuoreutta.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa