Manogurgeilin debyytti on tervetullut tuulahdus vanhakantaista progea. Ulosannissaan vielä hitusen arasteleva helsinkiläisviisikko vaihtaa Unirytmeillä läpisävelletyistä kappaleista vapaaseen improvisaatioon kohtuullisen ketterästi.
Canterburylaista progeperinnettä kunnioittava soundimaailma säröisine urkuineen ja sähköpianoineen on ilahduttavan kaukana tämän päivän turboahdetusta progemachoilusta. Kahden kosketinsoittajan ja perinteisen rocktrion yhdistelmään jää sopivasti ilmaa väliin, joskin yhtyeen soisi välillä revittelevän rohkeamminkin. Pääosin instrumentaaleihin keskittyvä Manogurgeil onkin yllättäen räväkimmillään vierailevan solisti Noora Tommilan päästessä ääneen. Kenties laulaja bändissä ei sittenkään olisi huono vaihtoehto. Perusasiat ovat kuitenkin ryhmällä jo selkeästi hallinnassa, nyt sen täytyy vain häpeilemättä kehittää omaa tyyliä tunnistettavammaksi ja heittäytyä estoitta muusansa orjaksi.
Olisi ennenaikaista spekuloida Manogurgeilin siipien kantavuutta pidemmällä tähtäimellä vielä tässä vaiheessa. Alkumetrit on joka tapauksessa liidetty mahalaskuitta. Tästä yhtyeen on hyvä tähdätä alati korkeammalle.