Déjà vu, déjà vu ja vielä kerran déjà vu. Mantic Ritual ryöpyttää kukkura-annoksen muistikuvia 80-luvun kultaisilta vuosilta, kun thrash oli riehakasta tykitystä ja riffien vallatonta revittelyä. Ilmiö ei ole sikäli outo, että aika ajoin nousee esille bändejä, jotka melkein orjallisesti noudattavat esikuviaan tuolta kaudelta. Tarvitaanko sellaista? Ei, jos bändi on pelkkä hintelä haamu todellisten thrashbändien rinnalla, mutta Mantic Ritual on virittänyt kettinkinsä sellaiseen kalskeeseen, että James Hetfieldkin voisi olla ihmeissään.
Mantic Ritual kuulostaa melkein hauskalla tavalla suunnilleen kaikilta vähänkin kovemmilta thrash-nimiltä. Bändi on napakka, tarkka ja riffien ilotulitus kuulostaa raikkaalta. Ja yhtye pelaa silti puhtaasti omaa peliään, vaikka ”vastustajiin” onkin huolella tutustuttu. Executioner on kuin teleportti, jonka avaama madonreikä kulkee suoraan 80-luvulta nykypäivään.
Jos Mantic Ritual olisi julkaissut debyyttinsä 20 vuotta sitten, se olisi jättänyt jälkensä historiaan ja thrashin vanavedessä syntyneet tyylisuunnat voisivat olla nykyään vieläkin kimurantimpia ja vieläkin nopeampia.