Kahdella aikaisemmalla soololevyllään Counterfeit (1989) ja Counterfeit2 (2003) Depeche Moden biisintekijä Martin Gore versioi muiden artistien kappaleita. Uutuus MG viittaa jo nimellään siihen, että nyt on luvassa jotain omaa. Santa Barbaran kotistudiossa hitaasti kypsytellyllä kolmannella albumillaan Gore haluaa tulla osaksi elektronisen musiikin kaanonia, ikään kuin hän ei siihen jo muutenkin kuuluisi.
MG-levyllä ei ole suureellista oheistarinaa maailmojen synnystä vaan sen instrumentaaliset kappaleet luottavat tekijänsä nimeen, tavaramerkkiin ja visioon. Levyn yleissoundi on saksalaiseen tapaan minimalistinen, synteettinen ja viileä. Musiikillisesti Gore astelee Brian Enon ja Vangeliksen jalanjäljillä eikä Depeche Moden ajoittaisesta leikkisyydestä ja camp-huumorista ole tietoakaan.
Scifimäinen, vieraantunut tunnelma synkkenee kappale kappaleelta, kun kuuntelija johdatetaan Goren mielen tehdashalleihin. Täsmälliset rytmit uhkuvat industriaalista fatalismia ja veistosmaiset teemat soivat arvaamattomissa asteikoissa. Herkimmillään Gore työstää kuin Ryuichi Sakamoto kalligrafiaansa.
MG ei esittele konemusiikin uusia suuntia vaan on intensiivinen ja klassinen ambient-tekno-albumi.