THE MASTER MUSICIANS OF JAJOUKA: The Master Musicians Of Jajouka featuring Bachir Attar

Kalenterissa lukee 21. 12. 1995. Jätin aamulla taakseni Tangierista löytyvän El Muniria -hotellin, jossa William S. Burroughs 50-luvulla piti degeneroitunutta hoviaan ja kirjoitti ne fragmentit, joista ystävänsä kuntoa tarkistamaan saapunut Allen Ginsberg kokosi kirjan nimeltä Alaston Lounas. Juna on juuri pysähtynyt Ksar-El-Kebirin asemalle Marokon Rif-vuoriston sydämeen. Edessäni on 25 minuutin taksimatka Joujoukan kylään, josta on määrä löytyä kuvataiteilija Hamrin ja hänen opettaja-vaimonsa Blancan lomapaikka. Koordinaatit täsmäävät ja pariskunta ottaa minut, ventovieraan, vastaan avosylin. Pian istun samalla verannalla, jossa Joujoukan myyttiset muusikot ovat viihdyttäneet niin Ornette Colemania kuin Brian Jonesiakin. Tagine-illallisen jälkeen mestarit aloittavat vuosisatojen takaa kumpuavan soiton, jolla on sanottu olevan parantavia voimia.
Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä loimua, joita tämä elämäni suurimpiin lukeutuva seikkailu sielussani edelleen herättää. Vierailun ainoa ikävähkö asia tuli vastaan Blancan kertoessa soittajien jakautuneen jokin aika sitten kahteen kilpailevaan leiriin. Heidän ystävistään koostuva ryhmä, jota itsekin olin juuri kuullut, elää edelleen Joujoukan kylässä ja hankkii elantonsa maanviljelijöinä. Toinen kollektiivi haluaa johtajansa Bachir Attarin johdolla lyödä rahoiksi Lännessä. He ovatkin saaneet patentoitua itselleen "toiminimen", jossa kotikylän nimi kirjoitetaan virheellisesti.
Kukin saa päättää, mikä ratkaisu on kannatettavampi, mutta henkilökohtaisesti pitäisin aika outona jos vaikka Wimme Saari ja Nils-Aslak Valkeapää ryhtyisivät riitelemään edelleen elävän taidemuotonsa pelisäännöistä. Siinä missä traditionalistien Joujouka Black Eyes (1995) antaa "audio verité" -tallennuksellaan autenttisen kuvan soiton ikiaikaisesta tenhosta, toimii lontoonintialaisen Talvin Singhin tuottama modernistien albumi sekin omilla ehdoillaan loistavasti. Puhtaassa spirituaalisuudessa tätä musiikkia ei voita mikään, ja yhtä ketterästi se pakenee kaikkia määritelmiä.
Brian Jonesin äänittämä Pipes Of Pan At Joujouka (1971, cd 1996), Bill Laswellin tallentama Apocalypse Across The Sky (1992) sekä edellämainittu Joujouka Black Eyes on saanut levyhyllyyn seuraa, joka määrittää erinomaisesti vuotta 2000. William S. Burroughsin määritelmä rhaitoin, huiluin ja käsirummuin itseään ilmaisevista Joujoukan mestarimuusikoista pätee. Kyseessä on kuin onkin "4000 vuotta vanha rock n' roll -yhtye".