MATTHAU MIKOJAN: Matthau Mikojan

Arvio julkaistu Soundissa 03/2008.
Kirjoittanut: PERTTI OJALA.

Bloodpitin taival päättyi viime kesänä kuin seinään ainakin osittain rocktähteyden lieveilmiöistä huumaantumisen seurauksena. Yhtyeen laulaja Matthau Mikojan on nyt toipunut tapahtuneesta ja julkaissut ensimmäisen oman levynsä.

Arvio

MATTHAU MIKOJAN
Matthau Mikojan
Gaga Goodies

Bloodpitin taival päättyi viime kesänä kuin seinään ainakin osittain rocktähteyden lieveilmiöistä huumaantumisen seurauksena. Yhtyeen laulaja Matthau Mikojan on nyt toipunut tapahtuneesta ja julkaissut ensimmäisen oman levynsä. Matthau Mikojan on triokokoonpanolla tehty rockalbumi, jolla Mikojan tilittää omia tuntojaan ja jossain määrin myös menneitä kovia aikoja.

Tekijälleen levy on taatusti tervetullutta ja puhdistavaakin terapiaa, mutta ulkopuoliselle sen itsetutkiskelu ei välttämättä ole yhtä nautittavaa. Etenkin albumin avausraita From My Mouth To Me And To You säikäyttää popedamaisuudellaan, jota Mikojan ei edesmenneen Popeda-kitaristin Arwo Mikkosen poikana luonnollisestikaan noin vain harteiltaan karista.

Onneksi biisi ei kuitenkaan ole albumin koko kuva. Häiritsevän umpisuomalaisittain englantia ääntävä Matthau Mikojan pyrkii levyllään tyylilliseen monipuolisuuteen liikkuessaan Ditchin jykevyydestä No Hard Feelingsin balladismiin ja Come Cleanin Eagles- ja America-sävyistä Then She Criedin poppisuuteen.

Debyytillään Matthau Mikojan jättää Bloodpitille lopulliset jäähyväiset. Ja mitä Popeda-kytkökseen tulee, niin onneksi albumista eivät sentään tule mieleen Costello Jonesin soololevyt.

Lisää luettavaa