MCALMONT: A Little Communication

Vaikka varsinaisena primadonnana tunnettu David McAlmont on ollut bisneksessä jo pitkään, on A Little Communication hänen ensimmäinen ikioma levynsä. Ensimmäinen McAlmontin nimellä julkaistu albumi nauhoitettiin The Thievesinä ja julkaistiin vasta bändin hajottua ja Bernard Butlerin kanssa tehdyn albumin materiaalikin oli enemmän Butlerin kuin McAlmontin näköistä.
Nyt McAlmont on leikannut tukkansa ja ruvennut smoothiksi soul-mieheksi. A Little Communicationin kappaleet koettavat olla modernia Marvin Gayeta: hitaan konepulssin, pianon ja jousien saattelemia gospelisia tuutulauluja. Mukana ei ole Butlerin kanssa tehdyn Yesin tai David Arnoldin James Bond -projektiin äänitetyn Diamonds Are Foreverin kaltaista isoa draamaa, vaan tunnelma pidetään intiiminä, jopa niin pienenä, että välillä mies ei aina tunnu mahtuvan kappaleiden asettamiin raameihin.
McAlmont liukuu pehmeästi äänialasta toiseen, mutta ongelmaksi nousee, tietenkin, sävelmateriaali. Levyllä ei ole ainoatakaan unohtumatonta biisiä. Missä ovat 90-luvun Jimmy Webb tai Holland-Dozier-Holland, kun heitä tarvittaisiin? Jos McAlmontille saisi kunnon kumppanit, niin saattaisi syntyä ihmeitä.