MELISSA ETHERIDGE: Skin

Albumin tekstit pureutuvat dramaattisen syvälle Melissa Etheridgen ihon alle. Kitarasankarittaren nahka kuitenkin sen verran parkkiintunut, että laulut pakkautuvat ahdistavan tiiviisti perusrockin muottiin vailla kovinkaan yllättäviä melodisia iloja. Akustinen kitarakomppi vatkaa dynaamista sointimattoa Kenny Aronoffin vakaan ja paksun rumputahdin päälle. Etheridgen vokalisointi on virheettömän vahvaa kähysointista kailotusta, jonka kaiku kääntyy virtuoosimaisen koleaksi. Tukevasti ja taitavasti tuotettu musiikki jysähtää tunneskaalan läpi kuin paalujuntta.
Rock-balladien, juhlallisten kantri- ja bluessävyjen sekä springsteeniläisen suurimittaisen kuohutuksen keskellä Etheridgen tunteikkaan intiimit tuskailut ovat kuin valtavaan konserttihallin laajuudelta vetoavaa yksinpuhelua. Alunperin akustiseksi soololevyksi aiottu konseptialbumi kuulostaakin lähes rock-oopperalta tai paksuimpaan hittipihviin pureutuvalta biisikokoelmalta. Mainitut tyyliseikat eivät toki tee tyhjäksi parhaiden biisien hienouksia. Huilulla silattu ja karsitun sähäkkä Walking On Water tenhoaa erityisen mystisesti horjuvan rakkauden ja uskonnollisten metaforien varjolla. I Want To Be In Love nousee ilmavan optimistisesti ja lennokkaasti esiin ahdistuksen hikisistä lakanoista. The Different uhkuu napakkaa ja itsenäistä voimaa, johon piukea sovitustyylikin sopii parhaiten. Olisi kuitenkin mielenkiintoista kuulla kappaleet ilman sävellysten tavanomaisuutta ja raskaan sarjan hehkutusta korostavaa voimarockin formaattia.