Jotakuinkin kolmekymmentä vuotta ja neljäkymmentä pitkäsoittoa sitten perustettu The Meteors on pitkälti vastuussa psykobillynä tunnetun musiikin olemassaolosta. Hurmeisia kauhutarinoita, vinksahtanutta fiftarirokkia ja punkin vimmaa on sittemmin sotkenut moni muukin, mutta P. Paul Fenechin yhtyettä voidaan kiittää genren kivijalan valamisesta. Uusimmalla levyllä vanhasta valtiomiehestä löytyy yhä annos edelläkävijää.
Viimeistä tatuointipiirtoa myöten gootti-Elvis -ulkonäön täydellistäneiden nyky-psykojen rinnalla The Meteors on aidosti outo huligaanisakki. Likainen ja ilkeä soundi, primitiivinen rumputyöskentely ja aggressiivinen suhtautuminen ympäröivään todellisuuteen tekevät siitä ryhmän, jonka meteli kiinnostaa, mutta jonka jäseniin ei huvita tutustua. Levyn avaava Never Stop The Hate Train on kuvaava äkäisten käppänöiden purkaus. Kämäinen soundi, kiroilua ja vähämielisesti vasaroitu rytmiraita. Erikoista musaa.
Loppulevyltä löytyy vihan lisäksi junan lailla rullaavaa svengiä. Fenechin kitarismi on pitelemätöntä ja melodiantaju tyylikästä. Äänimaailmassa on mukavasti koko ajan jokin vialla. Itse luotuja tyylirajoja uskalletaan myös rikkoa. Hell Train Rollin on omalaatuista jytää, josta nauttiakseen ei tarvitse omata portsarin ruuminrakennetta tai geometriseksi lakattua töyhtölettiä. Tärähtänyt musiikkimaku riittää.