Soittotaidosta ja äänitystekniikasta puhuminen autotallirockin kohdalla on yhtä järkevää kuin rättisitikan kiihtyvyyden mittaaminen: sen voi toki tehdä, kunhan muistaa lähtökohdat ja kontekstin. Vaikka on perusteltua kyseenalaistaa, miksi joku haluaa näinä kotiäänityksen kultaisina päivinä tehdä tarkoituksellisen huonokuuloisia äänitteitä, perustuu näidenkin rallien viehätys suurelta osin soundiin. Peltipurkkisoundit alleviivaavat sitä, kuinka tunne voittaa tekniikan ja hälläväliä-asenne huolellisuuden.
Kuopiolaislähtöisen tyttötrion garage soi juuri kuten pitääkin: sotkuisesti, hyväntuulisesti ja pelotta. Tytöt piiskaavat soittimiaan ja kiljahtelevat mikrofoniin varmoina siitä, että tekevät homman juuri oikein. Ja niinhän he tekevätkin, sillä ei tässä genressä usein näin täydellisen hiomattomia timantteja vastaan tule. Lyhyen levyn kahdeksan lyhyttä biisiä ovat jokainen tarpeellisia – niin Go Go Gorillan päätön hokeminen, Jungle Runin elokuvamainen instrumentaali-iloittelu, kuin Leave My Kitten Alonen svengaava rhythm and blueskin.
Toiselle cd:lle sijoitetut kaksi vanhempaa ep:tä tarjoilevat herkkua vielä saman verran lisää ja etenkin todistavat, että Micragirlsit eivät ole ainakaan kesyyntyneet.