Mirzadehin blackia on usein verrattu Dimmu Borgiriin, mutta Dimmu-vaikutteet ovat matkan varrella muuttaneet muotoaan selvästi omailmeisempään suuntaan. Mirzadeh on tuttu bändi demopalstan puolelta. Alkuvuosistaan lukien yhtyeen kehitys on ollut johdonmukaisen selkeää ja osoittanut, miten kovaksi bändi on kehittymässä. Kappaleissa tuntui riittävän polveilevuutta ja soittajat todistivat kovuutensa myös sovittajina.
The Creatures Of Loviatar esittelee Mirzadehin demojaan pykälän verran riisutumpana yhtyeenä. Bändi on heittänyt lähes kokonaan kappaleidensa vaatteet nurkkaan, mutta kangasta on jäänyt jotakuinkin riittävästi lepattamaan kohtuullisen rauhallisten tempojen puhalluksessa. Tällöin sävellysten osin hauraatkin melodiat pääsevät hyvin oikeuksiinsa, vaikka runsaasmuotoisempikin esillepano voisi kannattaa.
Matkan varrella tuntuu tapahtuneen myös jonkinasteista tasapäistymistä. Bändi nimittäin on kadottanut osan persoonallisuudestaan, joka ilmeni aiemmin tuotantoratkaisuissa. Onneksi soundit eivät vie sävellysten voimaa, mutta vähän se latistaa kuitenkin.