MOLLY GROWS UP: Sunbaked Flower

Arvio julkaistu Soundissa 4/2009.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

On kornia todeta debyyttialbumia julkaisevalle yhtyeelle, että demot olivat parempia. Mutta minkäs teet, sillä promoillaan lupaavan vaikutelman luoneen indierock-yhtyeen esikoinen ampuu alas kaikki siihen kohdistuneet odotukset.

Arvio

MOLLY GROWS UP
Sunbaked Flower
Pääruoka

On kornia todeta debyyttialbumia julkaisevalle yhtyeelle, että demot olivat parempia. Mutta minkäs teet, sillä promoillaan lupaavan vaikutelman luoneen indierock-yhtyeen esikoinen ampuu alas kaikki siihen kohdistuneet odotukset.

Molly Grows Up on hyvä esimerkki tunnollisesta bändistä, joka antaa ilmaisunsa kypsyä rauhassa ja rakentaa pohjasuosiotaan runsaalla keikkailulla. Tästäkin huolimatta yhtye julkaisee levynsä käytännössä omakustanteena. Vaikea sanoa, mihin bändin paukut on ammuttu, sillä lähtökohtien piti olla kunnossa.

“Pitkäsoiton materiaali on sävelletty kokonaisuutta ajatellen”, kertoo bändi itse eikä vanhaa materiaalia ole debyytille kelpuutettu. Se ei olisi välttämättä synti ollut, sillä pari hitikkäämpää runttausta olisi tehnyt gutaa. Nyt Sunbaked Flower kuulostaa vaikealta toiselta levyltä ennen kuin bändi on ehtinyt putsata pöydän pelimerkkitorneillaan.

Terhakkaaksi muistamani yhtye kuulostaa jo nyt puolikuntoiselta. Ja takalukossa oleva bändi soittamassa ysärigrungevetoista rockia tuntuu todellisuudessa yhtä pahalta kuin teoriassakin.

Lisää luettavaa