MOLLY HATCHET: Justice

Arvio julkaistu Soundissa 6/2010.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

Kun äijät levynkansissa näyttävät kuluneemmilta kuin kasvot peilissä joka aamu, kolmen kitaran soolokirmailu on vain muisto 1970- ja 1980-lukujen taitteesta ja alkuperäiskokoonpanosta on jäljellä  yksi mies, hänkin kuin armosta takaisin kutsuttuna, ei albumilta tule odottaneeksi ihmeitä.

Arvio

MOLLY HATCHET
Justice
Steamhammer

Kun äijät levynkansissa näyttävät kuluneemmilta kuin kasvot peilissä joka aamu, kolmen kitaran soolokirmailu on vain muisto 1970- ja 1980-lukujen taitteesta ja alkuperäiskokoonpanosta on jäljellä  yksi mies, hänkin kuin armosta takaisin kutsuttuna, ei albumilta tule odottaneeksi ihmeitä.

Kun mitään ei odota, arvaamattomia asioita tietenkin tapahtuu. Ei sentään klassikkobiisien Flirtin’ With Disaster, Beatin’ The Odds tai Fall Of The Peacemakers tasoista jyrinää, mutta yllättävän viriiliä southern-henkistä rockia, joka levyn alkupäässä koukuttaa juurevuudellaan, tarttuvuudellaan ja rempseällä riffien paiskonnalla. Viiden biisin ajan Molly Hatchet on suorastaan liekeissä. Bändillä on hauskaa ruudinkatkuisia ralleja renkuttaessaan.

Aivan liian pitkälle slovariosastolle ajauduttaessa tähtäimet suttaantuvat ja tehot laskevat dramaattisesti pompatakseen vielä huippuunsa levyn päättävän nimibiisin loppuhurjuudessa. Pääasia ehtii kuitenkin tulla selväksi: jos Molly Hatchetille aikoo vielä antaa mahdollisuuden, nyt on aika toimia. Tämän mehevämmäksi ryhmä tuskin enää muuntuu.

Lisää luettavaa